Paasivuoressa odottivat edelleen:
Teknokäki 7a
Suuri huijaus 7a
Käpy selän alla 7a
Dynamix 7a+
Kiivettiin kaikki (yhteensä). Osasin ottaa sellasen kaverin mukaan, että oli tuomisia reissulta. Tuomo siis lähetti reitin toisensa jälkeen, kunhan ensin mietittiin että mistähän nämä menee jne. Varsinkin tuon kuvassa olevan Teknokäen kohdalla, todettiin että ei se voi suoraan mennä ylös, liian helppo, joten Tuomo poikkaroi vasemmalle, roikkui, kiikkui ja kampusteli ja nousi maaliin. Hieno suoritus.
Itse lähetin sentään Suuren huijauksen (7a), jota olin käynyt yksin koittaas, mutta en ollut uskaltanut topata. Sama pelko hiipi limaisiin näppeihin Dynamixin topissa, josta laskeuduin ensin alas. Meinas jäädä kiipeämättä, mutta kolmas paidaton yrkkä sentään tuotti tulosta. Reitti oli aika kevyen tuntuinen, joten ajateltiin sen sisältävän istumalähdön, vaikkei topossa ollutkaan siitä merkintää. Ja Tuomo sen sitten tietysti myös kiipesi istumasta. Kuvassa putsataan just Dynamixin otetta, missä voi seisoskella ja miettiä miks ei ottanut mankkapussia matkaan.
Kai se on Käpy selän alla reitistäkin sanottava, että Tuomo sen kiipes. Lähtöä hetken mietittiin, mutta sieltä kiven alta kiven päältä istuen se lähti. Minä raastoin kaks kertaa oikean jalan sisäpolven siihen toppikahvaan ja liuin takas patjalle ja se sitten riittikin siitä reitistä tällä kertaa. Eli sellaset toppikahvasta putoilut ei ole mitään, mutta raastapa rinta(lihas) ja polvi siihen toppiin niin se on close but no.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti