torstai 25. syyskuuta 2008

Taivaanrannan maalari 7c

Halsvuoren Taivaanrannan maalari 7c tais saada toistonousun? Antti lähetti Eskon reitin ilta-auringon maalatessa taivaanran... no joka tapauksessa Hieno suoritus! (käytetään edelleen etunimiä, mutta siis Antti Mikkelistä) Greidistä ei pahemmin juteltu, mutta pidetään tuosta 7c:stä kiinni.
-
Minä olin ekaa kertaa tälle kaudelle köysittelemässä ja jo vastapainona olokin jännitti. Silti pienellä painostuksella liidasin Teemun Rockpastorin 6c+, 11 pulttia. Hapotti hieman ja totesin, että tuota klippailua pitäis varmaan harjoitella kotona. Hyvät fiilikset ja tuomisia/viemisiä siis kotiin!
Kiitos kuvan ottajalle. Kuvassa lähetys, ennen yläosan kruksia.

lauantai 20. syyskuuta 2008

Kotikulmilla-Projekti




Tarkoitus oli viettää rentoa lauantaipäivää, joten lähdimme kävelylle Aittovuoren uutta asuntoaluetta katselemaan. Tsiikailtiin metsästä Peetulle puolukoita, mutta isin silmiin sattui tollainen vähän puolukkaa isompi murikka. En tiedä onko joku käynyt.. ei ainakaan hetkeen. Anoin 45 minuutin iltaloman ja kävin koittaas. Ei menny - eli on todella vaikea.
-
Vasemmalle jalalle on hyvä paikka, oikea käsi ok lista (ei ainakaan vielä jäänyt käteen), vasen käsi joko slouppikantissa tai jos yltää ja saa pyllyn ylös, niin ylempää paremmasta otteesta.
-
Jep, kuvat minä itte.

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Keuruu-Keljo

Vihdoin äksönii täälläkin. (Tällä kuvalla vaadin samalla lisää matskua Hopiaa-sivustolle.) Tässähän harmaapaitainen mies lainakengissä ja sukat jalassa pyllistää kameralle, Farkkupoika näyttää napaa ja kalsareita ja vielä kiipeilijät kiven ja puun takana pyllistelevät muuten vaan. Olipa kiva olla taas kivillä.


Kuvaamistani kuvista päätyi sivustolle taas yli 50% , joten seula ei ole kovin tiheä. Jussin kiipeily taas on aina tyylikästä. Keuruun kivellä halkeamat valui vettä, joten ihan kaikkea ei kiivetty tällä kertaa. Hyvää settiä silti.


Ajeltiin Keuruulta vielä Roninmäen citymetsään ja vastoin odotuksia kivi oli kuiva. Hieno seiskan reitti lähellä kaupunkia. Ei lähtenyt mulla, vaikka sain mallisuorituksen. Uusi toposivusto on saanut tunnetun miesmallin myös irroittamaan hetkeksi otteen kivestä.

torstai 4. syyskuuta 2008

tiktak

Aika se vaan kuluu ja kohta on jo maaliskuu, kuten kuvassa 2006. Hiihtolenkit on hyvää treeniä, jos on kitkaa. Nyt elosyyskuussa juhlittiin Peetun 1v synttäreitä viikon ja viikonlopun, joten jäi se väli suurien sateiden ja vähän pienempien sateiden välissä hyödyntämättä. Mutta hyvät oli juhlat. Ens viikolla on pakko olla keliä. Että silloin mennään...