Pakko oli laittaa taas tähän alkuun poseerauskuva, vaikka eihän siinä oikein näy edes reitti, kahvikuppi on tungettu suuhun vain näytiksi ja asento on tekorento.
Joka tapauksessa fiilis oli hyvä keskiviikkona kun aamun tuntien jälkeen ajoin koululta suoraan metsään juomaan kahvia ja kiipeilemään.
Ennen kahvitaukoa Harmoniakivellä, eli reitit:
Weewoman 4c
Jämä 5a
Groger Grabit 6a
Fight the fight 6a
Harmonia 7a+
Harmonia meni ekaa kertaa, joten oli aika istahtaa padille ja laittaa koululle Ilalle viestiä, että hyvin menee ja kitkaa on, mites sulla? Koulullahan kitkaton päivä on mukavampi kuin metsässä ja päinvastoin.
Ei pitänyt, mutta menin kuitenkin (yllättäen) koittamaan Kuhan julmaa ihan vaan varovasti, yhden patjan kanssa kun olin liikenteessä. Näillä keleillä tuntuu kyllä vahvalta. Pystyin nousemaan aika rauhassa ja jäin kiinni siitä pikku listasta ennen yläkulmaa. Oikea käsi edelleen samassa paikassa ja jalat seinällä sain jatkettua vasuria ylös kantin päälle. Oikea käsi viereen ja siellä sitä nyt roikuttiin, minne on käyty hyppimässä ja rykimässä useampana kesänä. No perkule mun patja näytti aika pieneltä ja se oli sitä paitsi jo ihan liikaa oikealla. Olenhan mä nähnyt, kun kovat jätkät venyttää vasemmalle m.trapeziukset korvissa sitä yläkanttia, mutta enhän mä uskaltanut enää lähteä sinne roikkumaan vaan mantteloin suoraan siitä, melkein mun patjan kohdalta, suoraan ylös. Anulle mä otin kuvan että kato nyt ei se ole paljon noita kuusen alkuja korkeampi - sitä voi siis hyvin kiivetä yksinkin. Mukavampaa silti porukassa ja ehkä parilla lisäpatjalla, siis ensikertaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Senkin pölöhö. Olisit soittanut niin oisit saanut spottajan kuhan julmaan. Nyt tulin jännittäneeksi itekseni paljolti kehnomman laadun omaavalla murikalla ja projektikin jäi vielä kellistämättä. Tulinpa kuitenkin hionneeksi sorminahat.
Myönnetään ettei tullut edes kysyttyä ketään matkaan,kun en tiennyt mihin aikaan pääsen töistä lähteen.(ja pitääkö tulla suoraan kotiin) Mutta tiedoksi, että mulla on keskiviikot jouluun asti tuntien suunnittelua kotona!! Viikonlopun Keuruu ei ehkä - ehkä vähän lähempänä ennemmin.
Lähetä kommentti